Filippiniien saaria..

Dumaguetissa oli tarkoiuksena jatkaa Filippiinien viisumia, mutta kyseisen viraston henkilökunnalla sattui olemaan kouluspäiviä, tms ja he saapuisivat paikalle n. viikon päästä. Jatkoimme matkaa yhden pysähfyksen taktiikalla seuraavalle saarelle ja Iloilo cityyn. Iloilossa vietimme muutaman päivän, saimme viisumiin jatkoaikaa ja kävimme vierailemassa guimarasin saarella. Iloilossa suurin ilonaiheeni oli kuitenkin tehosekoitin (vitamix kopio), joka löytyi eräästä ostoskeskuksesta yllättävän edulliseen hintaan. Reilun parin kuukauden tauon jälkeen itsetehdyt smoothiet ovat hellineet makunystyröitä, kehoa ja mieltä! Kun saimme passit leimattua, jatkoimme kuuden tunnin bussimatkalla ja vartin venematkalla Boracayn pikku saarelle, joka on yksi filippiinien ruuhkaisimmista turistipaikoista. Ollakseen hyvin turistipitoinen paikka, Boracay oli positiivinen yllätys ja viihdyimme siellä suunniteltua pidempään. Boracayn aktiviteetiksi muodostui sukellus: suoritimme open water diver kurssin Dive Gurus nimisessä sukelluskoulussa lepposan opettajamme huostassa. Sukellus ja pinnanalainen maailma tulivat tutummiksi ja nyt on helpompi sekä halvempi mennä sukeltamaan missä tahansa..
Alkumatkan matkakumppanini Masa saapui Thaimaan kiertueeltaan Boracayn auringon alle. Vietettyämme päivät sukellellen, oli aika lähteä Manilaan koska tyttöystäväni lento lähti kohti suomea. Manilassa vietimme pari päivää, jonka jälkeen otin suunnaksi Puerto Galeran. Ajelin taksilla suoraan lentokentältä, jonne olin jättänyt tyttöystäväni, bussiterminaalille ja sieltä kohti Batangasia. Batangasissa viimeinen laiva oli juuri lähtenyt satamasta ja jouduin nukkumaan yöni terminaalin lattialla odotellen seuraavan päivän aamulaivoja. Saavuinkin White Beachille, Puerto Galeraan aamutuimaan ja läysin Masan riippumatosta nukkumasta.
Reissu lähenee loppuaan ja ensi tiistaina on tarkoitus osua Suomen maaperälle.
Tästäkin reissusta on jäänyt matkailijan taskuun paljon kaikkea; onnellisuutta, kiitollisuutta, rakkautta, iloa, tasapainoa, rauhaa.... , niin paljon, että sitä ei voi sanoiksi pukea..

Nautitaan matkasta :)

Kuvasatoa

Bali-Jakarta-Filippiinit

Balin mopoilu kierros päättyi takaisin Ubudiin, josta vuokrasimme skootterit. Balilla oleskeluun jäi aikaa vielä muutama päivä ja halusimme harjoitella hieman surffausta, joten suuntasimme Sanuriin, jossa piti olla hyvät mahdollisuudet surffailla ja rentoilla. Tutkittuamme Sanurin antimia päivän ajan, teimme kompromissi ratkaisun ja painelimme takaisin Kutalle, jossa aallot olivat varma nakki ja majoitus edukas. Välittämättä Kutan negatiivisista puolista nautimme biitsi elosta muutaman päivän auringossa ja surffilaudan kanssa painien. Ensimmäisenä surffipäivänä allekirjoittaneen lauta pomppasi aallokosta silmäkulmaan ja seuraavat pari viikkoa omistin komean mustan silmän ;)
Kutan älämölöstä otimme lennon Indonesian pääkaupunkiin Jakartaan. Kysestä lennosta muodostuikin ikimuistoinen: irrottuamme Denpasarin kentältä syöksyimme suoraan ukkosmyrskyyn ja kyyti oli sen mukaista.. Salamat välähtelivät, kone tärisi, poukkoili ja hyppi kuin huvipuiston laakerivikainen karuselli. Ihmiset huusivat, itkivät ja rukoilivat yhteen ääneen, tunnelma oli kaaosmainen. Itse pidin päätä kylmänä sen verran kun se oli mahdollista ja keskityin tarkkailijan rooliin. Kone laskeutui kuitenkin onnellisesti Jakartaan ihmisten riemunkiljahdusten ja ilon kyyneleiden säestyksellä.
Jakartassa vietimme pari päivää kierrellen kaupunkia, mutta suuret kaupungit.. Eivät vain ole minun juttuni. Mielenkiintoista muuten, että Balin saari on turismin vuoksi turismin vuoksi yleiseti ottaen huomattavasti kalliimpi kuin pääkaupunki.
Karistin Indonesian pölyt rinkastani ja pakkasin itseni koneeseen kohti Filippiinien pääkaupunkia Manilaa. Reissukumppanini Masa rykäisi itsensä Thaimaan auringon alle, morjestamaan sukulaisiaan.. Manilassa jouduin viettämään muutamia päiviä odotellen lähetystä Suomesta. Odottavan aika on pitkä varsinkin, jos lähetys sisältää tyttöystävän :) Odotus kuitenkin palkittiin ja ikimuistoinen jälleennäkeminen tapahtui iltayöstä Manilan lentoasemalla.
Manilasta lensimme Cebulle, josta suuntasimme pikimmiten Boholin saarelle. Bohol oli hieman mitäänsanomaton paikka, chocolate hills: no kivoja kukkuloita.. Tarzierit, eli pienet apinat, suomeksi ilmeisesti kummituseläin tms. Ihan kiva nähdä, mutta ihan kiva ei riitä.. Erikoisin kokemus Boholilla oli maanjäristys. Olimme torilla hieromassa kauppaa kaakaopavuista kun ihmettelin, että kuka heiluttaa rinkkaani, en kuitenkaan nähnyt ketään.. Vilkaisin tyttöystävääni ja hänkin oli kummastuneen näköinen.. Sitten kaakaopapukauppias kysyi, että tunnetteko maanjäristyksen?? No sehän se olikin, kas kun ei hei tullut mieleen :) Järistys kesti hetken aikaa, eikä ollut voimakas Boholilla, mutta läheisellä Negrosin saarella joitakin kymmeniä ihmisiä oli kuollut järistyksen aiheuttamiin sortumiin yms.
Boholilta suuntasimme venekyydillä Siquijorin pikkusaarelle. Saarelta löytyi oitis budjettiystävällinen, lämminhenkinen majapaikka JJ's Place, josta käsin saareen oli mukava tutustua. Majapaikastamme en malta olla mainitsematta pihalla olevaa grillikatosta, jossa grillasimme joka ilta kalastajilta ostamaamme tuoretta kalaa mahan täytteeksi, nami nami!
Ajelimme mopedilla ympäri saarta nauttien kauniista luonnonmaisemista; vesiputouksista, vuorista, palmurannoista, viljelysmaista, kärrypolkumaisesta tieverkosta.. Innostuimme myös kokeilemaan sukellusta tapaamamme suomalaistytön suosituksesta ja kyllä kannatti! Veden alla on todellakin aivan eri maailma jota voi turvallisesti käydä tarkkailemassa. Ensimmäisestä sukelluksesta pieni kipinä jäi elämään, saatan kokeilla toisenkin kerran..
Reissu jatkuu, Siquijor kiittää ja kuittaa. Huomen aamulla Negrosin saarelle Dumaguetiin kohti entistä kauniimpia auringonlaskuja!

Auringon kultaa elämääsi!

Balissa.

Saavuimme Balille illan jo hämärtyessä ja lähdimme taksilla etsimään majoitusta Kutan kaupungista, Taksissa tuntui oudolta istua "väärällä" puolella, koska täällä autoja ohjataan oikealta puolelta ja ajetaan vasemmalla kaistalla. Kutalla emme viihtyneet ollenkaan, jokapaikka täynnä tyrkyttäjiä kauppaamassa ties mitä, liikaa ihmisiä ja paljon liikennettä, joten suuntasimme Ubudiin välittömästi.. Ubudissa tarjolla oli kaikenlaista joogailua, rauhoittumista, hierontoja, hoitoja, terveysruokia... Kiva ja rauhallinen paikka, jossa viivyimme pari yötä. Ubudista vuokrasimme skootterit viikoksi ja lähdimme ajelemaan kohti pohjoista ja vuoristoa, mahtavien maisemien läpi.
Seuraava pysähdyspaikkamme oli pieni vuoristokylä; Kintamani, jossa kävimme hämmästelemässä vuoristo- ja järvimaisemia, sekä ajelemassa skootterilla ympäriinsä. Kintamani ei kuitenkaan tarjonnut viihdykettä pitkäksi aikaa, joten reppu selkään ja kohti Lovinaa.
Lovinassa nautimme auringosta rannalla ja tutustuimme saksalaiseen mieheen, joka rakenteli taloa/ kommuunia pienelle kukkulalle kaupungin lähelle. Hän neuvoi meidät mm. katsomaan kukkotappeluita, jotka ovat paikallinen perinne. Kukkotappelut ovat tosin nykyään laittomia, mutta korruptio rehottaa ja poliisi katsoo asiaa läpi sormiensa, kunhan saa oman siivunsa kukkotappeluista. Taisteluareenalla oli paljon ihmisiä ja suurin osa oli tullut paikalle lyömään vetoa. Tappelut päättyivät lähes pikkeuksetta toisen kukon kuolemaan ja vedonlyöjät saivat tai menettivät rahansa. Mietiskelin tämän perinteen eettisyyttä ja sitä kuinka helposti tälläinen kansanhuvi tuomitaan länsimaissa raakuutensa vuoksi, mutta kun asiaa tarkastelee vaikkapa suomenkin munivien häkkikanojen tai tehotuotantobroilereiden näkökulmasta, nämä kukot kärsivät elämässään hyvin vähän...
Lovinasta ajoimme pitkän matkan kaasu pohjassa, että ehdimme ennen pimeän tuloa Negaraan. Otimme yhteyttä Wiraan, jonka luona ystäväni oli asunut Balilla ollessaan. Pääsimme myöskin Wiran ja hänen isovanhempiensa vieraanvaraiseen kotiin kyläilemään ja viettämään todella mukavaa aikaa paikallisessa ympäristössä.
Nyt kirjoittelen tätä Wiran luona ja odottelemme sateen loppumista, että matka voisi jatkua lähemmäs Ubudia, koska skoottereiden vuokra aika on päättymässä... Kaatosateessa ajaminen ei ole herkkua :)

Kohta aurinko paistaa!!

Bambujunalla Balille =)

Angkorwatin temppeleiden jälkeen olimme valmiita jatkamaan matkaa Kambodzasta eteenpäin. Otimme lennot Phnom Penhistä Singaporeen, mutta hintapolitiikan vuoksi meille jäi muutama ylimääräinr päivä kulutettavaksi Kambodzan maaperällä. Joten Siem Reapista jatkoimme bussilla, tällä kertaa yllättävän hyväkuntoista tietä Battambangin kaupunkiin, jossa tutustuimme paikan nähtävyyksiin: temppelivuoreen, joka oli aika vaisu esitys, sekä bambujunaan, joka vastoin odotuksia osoittautui hullunhauskaksi kokemukseksi. Bambujuna on pienellä moottorilla varustettu vanhoja junaraiteta pitkin kulkeva bambusta tehty laveri, ja kyyti on huimaa..
Viteo ko. matkalta:
http://www.youtube.com/watch?v=wf8kWIG-Wj8&feature

Battambangista ajelimme jälleen bussilla Phnom Penhiin ja tien kunnosta keroo jotain fakta: matka on alle 300km ja aikaa kului yli kuusi tuntia. Tällä matkalla sain nenäni hieman vuotamaan koska paikallisten linjureiden ilmastointi on säädetty aina n. -5 C :)

Phnom Penhissä tapasimme ystäväni Lindan, joka paukahti paikalle Thaimaan puolelta. Reissussa tuttujen ihmisten kohtaaminen on jotenkin hienoa ja sydäntä lämmittävää aivan erityisellä tavalla.
Seuraava lämmin kohtaaminen meitä odottikin Singaporessa. Kirjoittelin ystävälleni Donille, että olen tulossa hänen kotikaupunkiinsa, hän lupautui oitis turistioppaaksemme.. Jälleennäkeminen Donin kanssa oli myös mahtavaa, olimmehan tavanneet viimeksi yli vuosi sitten Rio De Janeirossa!
Kiertelimme illan Singaporen todella siistiä ja modernia kaupunkia ja täytyy myöntää, että hämmästeltävää riitti, hieno visiitti hienossa kaupungissa. Viivyimme Singaporessa ainoastaan vuorokauden, paikan kalleuden ja auringon puutostilan vuoksi ;) Nyt kirjoittelen tätä tekstiä lentokoneessa matkalla Balille..

Aurinkoa päivääsi!

Kambodzaa

Reissu on edennyt Kambodzan pääkaupungista Phnpm Penhistä hieman pohjoisempaan Siem Reapiin asti. Tultuamme Kamppulan puolelle ihmisissä pystyi aistimaan jonkinlaisen ahdistuksen tai negatiivisen, ehkä pelokkaan tunnelman. Ihmiset ovat ystävällisiä ja avuliaita, sitä en tarkoita, mutta jokin tuntui vaivaavan. No asia selvisi jo Phnom Penhissä, kävimme S-21: llä eli koulussa, joka sisällissodan aikana oli muutettu kiduttamoksi ja teurastamoksi, karmea paikka. Luin vielä palan maan historiaa, niin sisällissodan rauhansopimus on kirjoitettu vasta 1991. Uskoakseni ihmisistä heijastuu tämän sodan perintö..



Siem Reapiin teimme maihinnousun kamppulan suurimman matkailunähtävyyden eli Angkorin temppelialueen vuoksi ja voin kertoa, että kannatti. Temppeleitä on ensinnäkin niin monta, että emme ehtineet/ jaksaneet edes kaikkia kiertää. Jokainen temppeli on huikea nähtävyys, muureineen ja torneineen uskomattomien koriste veistoksineen. Täytyy myöntää, että en odottanut Angkorin temppeleiden olevan näin vaikuttavia monumentteja, mutta näköjään vanhoista kivikasoistakin voi saada kiksejä :)

Hilipati hippaa, kohti uusia seikkailuja.. :)