torstai 14. huhtikuuta 2011

Jouten oloa.

Limassa edelleen.. Odottelen sitä konetta joka vie minut Sao Pauloon.

Olen Limassa olo ajan keskittynyt tykittämään kroppaani parhaita luonnon lääkkeitä ja rohtoja joita on saatavilla ja täällähän niitä riittää. Lisäksi olen joogaillut ja jumppaillut aina kun siltä on tuntunut. Fiilisten mukaan olen tietenkin rentoutunut ja relaxoitunut myöskin aina kun siltä on tuntunut.

Olen koko reissun ajan pitänyt huolta ko. asioista ja ruokapolitiikka on ollut minulle mieluista. Nyt kuitenkin olen panostanut aivan erityisesti itseeni, koska muut aktiviteetit ovat vähissä. Ja taas kerran voin todeta, että itseensä ja omaan hyvinvointiinsa kannattaa panostaa..
Keho ja mieli kiittävät omalla tavallaan, kannattaa kokeilla kotona =)

Olenhan jotain asioitakin hoitanut, kävin hammaslääkärissä toteamassa, että yksi reikähän siellä köllöttää, joten paikkasimme sen.
Ihmeellistä kuinka ruokavalio vaikuttaa suoraan myös hapaiden terveyteen ja hyvinvointiin. Vai onko tuo nyt niin ihmeellistä sittenkään? Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen... Ennen hampaani olivat varsin heikonlaiset ja jouduinkin korjailemaan niitä säännöllisesti. Vaihdettuani ruokinnan luonnollisempaan olen unohtanut koko asian, eikä ongelmia ole ilmennyt.

Tämä jouten oleminen ja rentoileminen on tehnyt todella hyvää, vaikka tykkäänkin puuhastella kaikenlaista. On ollut erittäin avartavaa vain olla ja sitten kun ei huvita vain olla voi tehdä jotakin kiinnostavaa ja taas vain olla. Olen istunut merenrannalla katsellen ja kuunnellen aaltoja,viettänyt aikaa puistoissa ihmetelle ihmisten eloa. Eli tehnyt havaintoja osallistumatta mihinkään millään tavalla, rentouttavaa. Ehkä viimeinkin ymmärrän, että ei aina tarvitse tehdä jotakin tai olla tekevinään. oleminen itsessään antaa suunnattomasti virtaa niihin hetkiin kun sitä tarvitaan.


Rentoja kevät hetkiä kaikille!

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa mahtavalta, aaltojen kuunteleminen on ihanan meditatiivista... Joutenolo on tie sisimpään :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eva!
    Meditatiivisia hetkiä elämään..

    VastaaPoista