Amazooniassa.

Tänne on sitten tultu Amazonin kuuluisaan sademetsään. Matka Limasta kesti hetken; ensin Lima-Trujillo väli bussilla 10h, päivä Trujillossa, josta bussilla reilut 30 tuntia Yurimaguasiin ja bussi ei ollut mikään viiden täden linja-auto. Yurimaguasissa suoraan satamaan ja kohti Iquitosia, 3 päivää laivassa, riippumatossa killuen.

Jokilaiva oli todella hieman erilainen kokemus, n. 300 henkeä (ihmisiä) + kanat + lehmät ja siat. Laivaan saapuessa täytyi olla hamocci eli riippmatto kainalossa, jonka sai virittää parhaaksi katsomaansa kohtaan joko laivan ylä tai alakannella. Ruokaa laivassa tarjottiin kolme kertaa päivässä ja aterioihin kuului riisiä, keitettyä banaania ja kanaa. Onneksi satamista pystyi ostamaan hedelmiä ja jotain muuta pientä hengen pitimiksi. Kolme päivää laivassa vierähti yllättävän kivuttomasti, vaikka aluksi nukkuminen riippumatossa ei tuntunutkaan erityisen kotoisalta.


Iquitoksessa.. Päivä alkoi pienellä jokiristeilyllä, jonka aikana kävimme tutustumassa muutamiin Amazonin eläimiin pienimuotoisessa eläintarhassa ja ihmettelemässä paikallista ”alkuperäis” elämää. Eli vierailimme intiaanikylässä, joka osoittautui kuten arvasimmekin turisti nähtävyydeksi, ei tosin pahanlaatuiseksi, ihmiset elävät kylässä normaalia elämää ja myyvät siinä sivussa turisteille matkamuistoja. Tarkoitus on kuitenkin löytää vielä alkuperäisempää eloa, katsotaanpa millainen reissu kehkeytyy..


Ruokapuolesta täytyy kehaista camu-camu marjat, joita saa täällä pilkkahintaan, ovat muuten maailman paras c-vitamiinin lähde. Eksoottisia hedelmiä löytyy tietenkin kaiken kattava valikoima ja banaaneita ainakin viisi eri laijia, jotkut syödään raakana, toiset keitetään, osa paistetaan.. Ananakset, papaijat ja mangot ovat lähes ilmaisia, lisäksi maku on aivan huikea. Ananakset ovat muuten kivan kokoisia eivätkä turhan jalostettuja; niissä on siemenet vielä tallella!

Iltapaiväksi saavuimme kaupunkiin ja menimme torille ihmettelemään meininkiä ja syömään. Tori on melko iso ja kaikenlaista tavaraa on tarjolla. Kävellessämme torikujia pitkin, minä viimeisenä ja toverit pari askelta edellä, silloin se tapahtui: elämäni ensimmäinen ryöstö, jossa toimin asiakkaana =) Mies tuli rivakoin askelin vastaan ja tarrasi kameralaukkuuni, joka oli vyötärölläni vyöllä kiinni, hän tempaisi laukun, mutta onnistuin sieppaamaan laukusta kiinni ja riuhtaisemaan sen takaisin itselleni. Muuta en tilanteessa ehtinytkään tehdä, koska jäin vain varmistamaan, että kamera on laukussa ja toinen laukkuni on vielä olallani ehjänä. Ryöstöä yrittänyt kaveri pinkoi sivukujalle täyttä laukkaa ja katosi sinne. Olin onnekas ja kenties hieman näppärämpi käsistäni kuin varas oletti, joten tällä kertaa voro jäi nuolemaan näppejään. No, se oli vasta ensimmäinen kerta ja näistähän paljon varotellaan, ihan hyvä muistutus, että kokoajan täytyy olla valppaana.

Illalla sitten salille. Normaalisti pikku treenit, kuten asiaan kuuluu.... voin kertoa että hiki irtosi aika hyvin.. =)

Meikäläinen katoaa todennäköisesti tuonne Amazonin uumeniin netin ulottumattomiin joksikin aikaa. Joten:

PARASTA JOULUA KAIKILLE!!

Limasta uusiin seikkailuihin.

Limassa on vietetty pari päivää palautuen Machu Picchun reissusta. Anu on tehnyt viime hetken ostokset, sillä hänen paluumatkansa Suomeen alkaa tänään illalla. Itse jatkan illalla matkaa bussilla kohti Trujillon kaupunkia, josta on tarkoituksena siirtyä kohti Amazonia ensin bussilla ja sitten jokilaivalla.

Elämäni ensimmäinen surffauskokemus aamupäivällä; onhan se nastaa hommaa, tahtoo lisää! Uskomaton fiilis ratsastaa aallolla, vaikka ei siinä alkuun kovin pitkästi päässytkään =)
Surffauksen tuloksena oli revennyt märkäpuku sekä piikkejä jalkapohjassa. Kun kömmin pois merestä lautani kanssa astuin rantakivikossa jonkun kaktusta muistuttavan kasvin päälle ja sain vasemman jalkapohjani täyteen piikkejä..

Matkakumppanini Anu lähti sitten takaisin paukkupakkasiin viettämään joulua. Anulle miljoonat kiitokset matkaseurasta. Hänen kanssaan sain myös arvokkaan oppikurssin toisten ihmisten huomioon ottamisesta jokapäiväisessä elämässä.
Tämä jätkä jatkaa porskuttamistaan

Eli näillä näkymin joulun viettoni sujuu Amazonilla jollakin jokilaivalla...

Tässä video Machu Picchulta.



Kohti Machu Picchua



Ei kestäny nahka surffausta..

- Machu Picchu -

Kolmen päivän Machu Picchun retki takana, reittinä Jungle Inka trail. Retken ensimmäisenä päivänä pyöräilimme pari tuntia vuoristoista tietä alas. Pyöräilyn piti kestää 4-5 tuntia, mutta matkanjärjestäjä lopetti pyöräilyn kesken turvallisuussyistä: vesisade joka muuttui kaatosateeksi teki tien liukkaaksi ja näkyvyyden olemattomaksi. Kahdesta tunnista saldona läpimärät vaatteet, mutta tykkäsin ajelusta kaikesta huolimatta.

Inka junglen toinen päivä alkoi taas kosteissa merkeissä, kevyellä sateella, jota jatkui aina lounaalle saakka. Lounaan jälkeeen sää selkeni ja saimme vaeltaa mahtavassa vuoristomaisemassa auringonpaisteessa määränpäähämme Aquas calientesiin asti. Matkalla kasvoi myös jonkin verran banaani-, avocado-, sekä mango puita, jotka notkuivat hedelmiään, leppoisaa junglea, eivätkä edes moskiitot olleet kiusana. Sain koko reissulla alle kymmenen pistosta.

Kolmantena päivänä ylösnousu kello 3:30 reppu selkään ja kohti Machu Picchua. Vuorelle nouseminen on melkoinen ponnistus, jyrkkiä kiviportaita noustaan yhtäjaksoisesti n.tunnin verran.
Saavuin Inka kaupungin portille ensimmäisten 15 hengen joukossa, auringon noustessa ja valaistessa maiseman. Portit itse nähtävyyteen aukesivat klo 06.00, jolloin pääsimme ihastelemaan kauan kadoksissa ollutta ihmettä. Machu picchun kaupunki paljastui pikkuhiljaa pilvien väistyessä tieltä, näky oli... kaunis.. epätodellisen tuntuinen.. olin sanaton. Yksi unelmani oli jälleen täytetty; tunsin sanoin kuvaamatonta onnelisuutta ja rauhaa sisälläni.

Oppaamme kertoi ryhmällemme Machu Picchun historiaa ja kuinka se "löydettiin" uudelleen vuonna 1911. Samalla kiertelimme kaupungin tärkeimmät paikat läpi.
Kymmenen maissa lähdin kiipeämään Wayna Picchu vuorelle, joka on muutaman sata metriä kaupungin yläpuolella. Kiivettyäni noin puoleen väliin alkoi sade, joka yltyi mitä ylemmäs ehdin. Ajattelin odottaa huipulla jonkun aikaa, säätilan muutosta, mutta kun ehdin huipulle olin märkä kuin uitettu koira ja pysähdyttyäni hetkeksi aloin palella. Wayna Picchulta en nähnyt muuta kuin valkoisia pilviä ja sadetta, parista pilven raosta erotin kaupungin hetkisen verran. Palasin lähes suoraa reittiä alas Machu Picchulta, hostelliimme vaihtamaan kuivaa vaatetta ylle.

Machu Picchu veti kyllä miehen hiljaisesksi.. Mahtava paikka ja hyvä reissu sateisesta säästä huolimatta, suosittelen kaikille kynnelle kykeneville!

Iltajunalla Aquas Calientesista Cuscoon ja aamukoneella Limaan. Unet on jääneet aika vähille viimeaikoina, mutta eiköhän tässä kohta ehdi nukkumaankin.

Kuumetta ja ripulia.

Tälle päivälle suunniteltu polkupyöräily on osaltani peruttu... Eilen puolen päivän maissa aloin tuntea vilun väristyksiä ja huonoa oloa kaupungilla kulkiessani. No nappasin taksin hostellille ja kävin lepäämään. Kuume alkoi nousemaan pää tuli kipeäksi, olo oli todella surkea. Illalla hostellilla oli lääkäri käymässä ja konsultoin häntä, että onko tämä vakavaa ja mitä pitäisi tehdä. Olisin voinut arvata lääkärin vastauksen: ota pari buranaa niin kuume laskee ja jos tauti ei ole huomiseen mennessä helpottanut niin ota uudelleen yhteyttä =)

Taudin alkuperästä minulla on omat vahvat epäilykseni. Huomasimme matkakumppanini kanssa, että hostellin ravintolasta tilatut salaatit aiheuttavat vatsa ongelmia, mutta ei sen vakavampaa. Omaan huonoon vointiini, kuumeeseen ym. syynä lienee pienimuotoinen ruokamyrkytys salaatista sekä perjantaina ottamani keltakuume rokotus. Rokotus olisi pitänyt ottaa jo Suomessa, mutta en tietenkään "ehtinyt" asiaa hoitamaan, olihan tuo kokemus ottaa se Bolivian maaperällä. Ko. rokotus on välttämätön, jos haluaa liikkua sademetsä alueella ja jos rokotuksesta ei ole virallista todistusta mukana, evätään maahan pääsy useimmissa Etelä-Amerikan maissa. (Jos rokotus todistusta ei ole Suomeen palatessa, alueelta jossa keltakuumetta esiintyy, joutuu eristykseen...)

Tälläiet kuulumiset tällä kertaa... Nyt olo on jo parempi kuume on laskenut eikä vessassa tarvitse hypätä yhtäkyytiä. Pää on vielä hieman ontonlainen (normaalisti) ja olen pystynyt syömäänkin tänään.

Elämä voittaa!

La Pazilassa.

Jaahans, täällä ollaan, maailman korkeimmassa pääkaupungissa. Kaupunki sijaitsee Andien laaksossa, joten ilmansaasteet ovat ongelmana. Saasteista huolimatta, paikka on viihtyisä: maisemat ovat uskomattomat, ihmiset ystävällisiä, kaikki on halpaa, ilmasto on miellyttävä, paljon aktiviteetteja, paikallisia herkkuja ja superfoodeja saatavilla... tykkään.

Paikalliset matkatoimistot järjestävät kaiken maailman reissuja.. Eilen olimme muutaman tunnin ratsastus reissulla henkeä salpaavissa maisemissa. Hevoset olivat rauhallisia, mutta aloittelevalle ratsastajalle reissu oli hieman rankka(edellisen kerran ratsastin Kiinassa ja siitä on jo vuosia). Tämä päivä meneekin sitten hanuria parannellessa, pain in my ass =) Maanantaille onkin sitten suunnitteilla uutta haastetta istumalihaksille, nimittäin legendaarinen World´s most dangerous road, eli maailman vaarallisin tie suoritettuna polkupyörällä. Pyöräily kestää muutaman tunnin ja se on oikeastaan vain laskeutumista vuorelta alas ja vauhdin saa valita jarruttamalla...

Erikoisista aktiviteetesitä täytyy mainita San Pedron legendaarinen vankila jonne voi myös mennä "turisti kierrokselle". Itse skippasin tämän nähtävyyden koska mielestäni rahan tekeminen esittelemällä vankeja ja vankilaa sekä myymällä kokaiinia ei ole parasta viihdettä, mutta osaltaan päätökseeni vaikutti myös kierroksen suhtettoman korkea hinta.

Ruoka on toisiaan mahtavaa täällä ja superfoodeja saa naurettavan halvalla. Omien empiiristen tutkimusten perusteella mm. maca(kuivattuina paloina tai jauheena n.4€/ kg) ja beepollen(parasta jota olen maistanut 8-10€/kg) ovat hyvä laatuisia ja helposti saativalla, myös pähkinä tarjonta on edullista. Uusi herkku täällä on paikallisten käsin valmistama vuohenjuusto, nams.. siitä pitääkin napata kuva. (ostin viimeinkin uuden kameran, Buenos aieresissa särkyneen tilalle)


Ratsastusta(pahoittelen äänenlaatua, huipulla tuulee ja hepan kyyti ei ollut tasaista)




Ihan ite..

Bolivaaniassa

Chilen Aricasta bussilla kohti Boliviaa.. Alkumatka sujui mukavasti maisemia ihaillen ja vuoristoja ihmetellen. Pikkuhiljaa matkan edetessa vasymys alkoi painaa vaikka takana oli hyvin nukuttu yo ja oli paiva aika. Seuraavaksi paata alkoi sarkea hieman ja arvasin, etta kyse on vuoristo taudista. Olin ajatellut, etta Bolivia on korkealla ja etta La Paz on yli 4000 metrin korkeudessa, jolloin ongelmia voi ilmeta. Mutta en ajatellut etta, etta jo Chilen ja Bolivian raja on yli 4500 metrin korkeudelal meren pinnasta. Rajalle paastya olo oli heikon lainen, ryhdyinkin valittomasti rajamuodollisuuksien jalkeen hakemaan helpotusta olooni. Paikallisten perinteinen resepti on kokapensaan lehdet pureskeltuna tai teena nautittuna. Koka teeta loytyikin lahimmasta kahvilasta heti raja asemalta. Teen juotuani pureskelin muutaman lehden ja parin minuutin kuluttua oloni koheni huomattavasti, paansarky tosin vaivasi viela tovin, mutta muuta ongelmaa korkeasta ilmanalasta ei ole ollutkaan. Bussista ulos Patacamayan pikku kylassa ja metsastamaan kadulta bussia kohti Oruroa. Hyppasimme pienen pakettiauton kyytiin, jossa oli tilaa 10 matkustajalle. Talla pohjaan ja hymyssa suin eteenpain, kunnes matkakumppanini Anun rinkka lensi kettotelineelta pitkin pellon pientaretta. No mitaan suurempaa ei hajonnut, rinkka tosin repeytyi parista kohtaa. Kuljettajamme kuitenkin korvasi onnettomuuden ruhtinaallisesti, eli osti korjaustarvikkeet; neulan ja lankaa, niin eika han myoskaan laskuttanut matkastamme.

Seuraava bussimatka Orurosta Uyuniin oli taas erilainen koettelemus. Bussin lahti Orurosta tasmallisesti klo 21:00. Heti kaupungista ulos paastyamme huomasin, etta bussivanhuksemme kytkin on aivan entinen ja sanoinkin Anulle, etta bussin vaiho on edessa. No matkutimme bussilla kuitenkin n. yhteen asti ja sitten odottelimme vaihtobussia pari tuntia. Vaikka Bolivia on lammin maa, yot ovat kylmia ja bussit ovat kylmia, joten jo tassa vaiheessa matkaa teko mieli kompia lampoiseen sankyyn. Vaihtobussi oli sitten hieman uudempi, ehka jopa 70-luvulta, mutta pienempi. Matka jatkui seuraavan puolituntisen kivuttomasti, mutta sitten asfaltoitu tie paattyi. Seuraavat 5-6 tuntia vietimme bussissa joka ramisi ja paukkui aivan hirvittavasti, lisaksi bussi oli jaatavan kylma, eli nukkumisesta ei tullut yhtaan mitaan. Joten, jos olet menossa Orurosta Uyuniin tai toisin pain, ELA ota bussia, matka on painajainen. Junasta en viela teida, mutta se lahtee parin tunnin paasta...

Tanaan mahtava paiva maailman suurimmalla suola-aavikolla. 12 000 neliokilometria suolaa, se on paljon. Maisema on valkoinen silman kantamattomiin ja ymparoivat vuoret muodostavat hienoja kangastuksia. Suolasta on rakennettu aavikolle mm. hotelleja joihin on veistelty suola patsaita ym. matkustelijoiden viihdyttamiseksi. Kerrassaan huikaiseva kokemus, laitan pari kuvaa kunhan saan oman koneeni yhdistettya nettiin.

Uyunista hyvaa yota, lahden katsomaan kuinka juna pelittaa..