Bolivaaniassa

Chilen Aricasta bussilla kohti Boliviaa.. Alkumatka sujui mukavasti maisemia ihaillen ja vuoristoja ihmetellen. Pikkuhiljaa matkan edetessa vasymys alkoi painaa vaikka takana oli hyvin nukuttu yo ja oli paiva aika. Seuraavaksi paata alkoi sarkea hieman ja arvasin, etta kyse on vuoristo taudista. Olin ajatellut, etta Bolivia on korkealla ja etta La Paz on yli 4000 metrin korkeudessa, jolloin ongelmia voi ilmeta. Mutta en ajatellut etta, etta jo Chilen ja Bolivian raja on yli 4500 metrin korkeudelal meren pinnasta. Rajalle paastya olo oli heikon lainen, ryhdyinkin valittomasti rajamuodollisuuksien jalkeen hakemaan helpotusta olooni. Paikallisten perinteinen resepti on kokapensaan lehdet pureskeltuna tai teena nautittuna. Koka teeta loytyikin lahimmasta kahvilasta heti raja asemalta. Teen juotuani pureskelin muutaman lehden ja parin minuutin kuluttua oloni koheni huomattavasti, paansarky tosin vaivasi viela tovin, mutta muuta ongelmaa korkeasta ilmanalasta ei ole ollutkaan. Bussista ulos Patacamayan pikku kylassa ja metsastamaan kadulta bussia kohti Oruroa. Hyppasimme pienen pakettiauton kyytiin, jossa oli tilaa 10 matkustajalle. Talla pohjaan ja hymyssa suin eteenpain, kunnes matkakumppanini Anun rinkka lensi kettotelineelta pitkin pellon pientaretta. No mitaan suurempaa ei hajonnut, rinkka tosin repeytyi parista kohtaa. Kuljettajamme kuitenkin korvasi onnettomuuden ruhtinaallisesti, eli osti korjaustarvikkeet; neulan ja lankaa, niin eika han myoskaan laskuttanut matkastamme.

Seuraava bussimatka Orurosta Uyuniin oli taas erilainen koettelemus. Bussin lahti Orurosta tasmallisesti klo 21:00. Heti kaupungista ulos paastyamme huomasin, etta bussivanhuksemme kytkin on aivan entinen ja sanoinkin Anulle, etta bussin vaiho on edessa. No matkutimme bussilla kuitenkin n. yhteen asti ja sitten odottelimme vaihtobussia pari tuntia. Vaikka Bolivia on lammin maa, yot ovat kylmia ja bussit ovat kylmia, joten jo tassa vaiheessa matkaa teko mieli kompia lampoiseen sankyyn. Vaihtobussi oli sitten hieman uudempi, ehka jopa 70-luvulta, mutta pienempi. Matka jatkui seuraavan puolituntisen kivuttomasti, mutta sitten asfaltoitu tie paattyi. Seuraavat 5-6 tuntia vietimme bussissa joka ramisi ja paukkui aivan hirvittavasti, lisaksi bussi oli jaatavan kylma, eli nukkumisesta ei tullut yhtaan mitaan. Joten, jos olet menossa Orurosta Uyuniin tai toisin pain, ELA ota bussia, matka on painajainen. Junasta en viela teida, mutta se lahtee parin tunnin paasta...

Tanaan mahtava paiva maailman suurimmalla suola-aavikolla. 12 000 neliokilometria suolaa, se on paljon. Maisema on valkoinen silman kantamattomiin ja ymparoivat vuoret muodostavat hienoja kangastuksia. Suolasta on rakennettu aavikolle mm. hotelleja joihin on veistelty suola patsaita ym. matkustelijoiden viihdyttamiseksi. Kerrassaan huikaiseva kokemus, laitan pari kuvaa kunhan saan oman koneeni yhdistettya nettiin.

Uyunista hyvaa yota, lahden katsomaan kuinka juna pelittaa..